Hmm.
Pikkueteinen on tullut maalattua ja uusi porttikin keikkuu jo paikallaan pihalla. Koti on siivottu, tavarat löytäneet paikkansa menneen viikon sekasorron ja remontin jäljiltä (remontista kuvia piakkoin!). Poika nukkuu. Huomenna on miehen viimeinen lomapäivä (ja samalla siis myös minun :)). Paljon jäi lomalla tekemättä, monta kyläpaikkaa käymättä, vaikka niin piti vierailla. Tuntui, että ekat kaksi viikkoa lensimme paikasta toiseen ja sitten kun tultiin kotiin viime sunnuntaina, niin ei enää jaksanut lähteä minnekään. Niin jäi Turku ja/tai Helsinkikin näkemättä. Ei saanut Eeva kesälomamatkaa muuta kuin "pakollisiin" menoihin. No, ehtiihän sitä vielä ja "vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä"...
Ei mulla lainkaan mitään lomastressiä siis ollut, mitä nyt vaan alkuviikosta iski paniikki että vielä on tehtävä sitä ja tätä. Ja jäi sitä hommaa tekemättäkin, mm. autokatos maalaamatta. Onneksi on lämmintä ja elokuun valoisat illat.
Mutta, huomenna kuninkuusraveihin. Saas nähdä miten siellä vaunujen kanssa pääsee, täytyy ottaa omat istuimet mukaan, kun voipi olla, että on turha etsiä istumapaikkaa jostain, minne pääsisi vaunujenkin kanssa. Huomisen jälkeen olen selvinnyt kaikesta ;)
Loppuun kuvat eläimellisestä menosta
Pohjanmaan mummolassa oikein kuhisi siilejä
Kotona kuhisee pieni poika ja malesialainen apina