Tilannekatsaus

Jaahas. Poika lähetetty päiväkotiin isänsä matkassa. Koira lenkkeilytetty ja ruokittu, omakin kupu ravittu aamupalalla. Hetken huokaus sohvalla ja sitten alkaa raivaus. Ensimmäinen äitiyslomapäivä alkanut, eikä rauhasta ja rentoutumisesta taida olla muuta kuin haave kaukaisuudessa. Koti laitettu myyntiin, uusi koti hakusessa (yksi potentiaalinen kiikarissa) ja tätä nykyistä kotia pitää laittaa edustuskuntoon. Viikonloppuna otettiin jo varaslähtö kun vietiin pari pientä juttua väliaikaissäilöön ja nyt parkkipaikalla odottaa täysi peräkärryllinen samaa kohtaloa tänä iltana vietäväksi.

Pidemmittä puheitta, siirryn katastrofin pariin.

Paljastuksia!

Joskus vuosia sitten kiersi facebookissa tällainen haaste kirjoittaa 25 asiaa itsestä. En silloin julkaissut tätä, mutta kirjoittelin kuitenkin jotain vaikken ihan 25 kohtaa saanutkaan kasaan tuolloin. Tästä taitaa olla aikaa n.4 vuotta. Allekirjoitan suurimman osan edelleen.

1. Rakastan lämmintä oloa. En pääse aamuisin millään lämpimän peiton alta pois. Takkatulen ääressä voin oleilla pitkiäkin aikoja, samoin auringossa. Ei tosin kylmässä talvi-ilmassa mitään pahaa ole, oikealla pukeutumisella siitäkin saa lämpimän ;)
2. Olen hyvin eläinrakas. Hevosharrastuksesta olen päässyt jo yli, mutta koirani ovat minulle kaikki kaikessa.
3. Päivän tapahtumat ja mietteet tulevat uniini helposti, viimeisimpinä mm. Australian maastopalot ja Eija Vilpas lentokoneessa. (Päivitetty ajatus: Synnytin poikanikin etukäteen unissani. Pääsin sairaalasta pari tuntia synnytyksestä ja kun saavuin kotiin, niin mies lähti juuri salibandytreeneihin. Kurkkasi vauvaa kaukaloon ja sanoi tulevansa takaisin parin tunnin päästä. Onneksi todellisuus on hieman toinen :))
4. Olen hyvin onnellinen tällä hetkellä. Olotilani on iloinen ja tasapainoinen. Vaikken ole olotilastani puhunutkaan, niin oma äitinikin sanoi, kuinka kivaa on nähdä tyttärensä onnellisena. Ja äidithän tietävät kaiken!
5. Voisin tehdä melkein mitä vaan siskonpoikani vuoksi.
6. Minulla ei ole kovin laajaa ystäväpiiriä mutta muutama sitäkin rakkaampi ihminen lähelläni.
7. Jos joku ystäväni pettää minut tavalla tai toisella tai muuten aiheuttaa jatkuvasti toiminnallaan turhaa harmia, niin miksi pitäisin häntä enää ystävänäni?
8. Elämäni menneet vuodet ovat muokanneet minusta sellaisen kuin olen nyt ja tämän hetkiseen tilaani olen aika tyytyväinen.
9. Haluaisin kotiini ison askarteluhuoneen/työpajan/verstaan, jossa keskeneräiset työt odottaisivat jatkoa ilman, että joka ilta pitäisi tavarat kerätä siististi oikeille paikoille ja sitten aina ottaa taas esille kun työt jatkuvat.
10. En pidä tupakoinnista.
11. Musiikkimakuni on hyvin laaja (ainakin kotimaisessa tuotannossa J). Samassa hyllyssä ovat sulassa sovussa Sonata Arctica, Tiktak, Lauri Tähkä, Anna Eriksson, Johanna Kurkela ja Kristian Meurman.
12. En ole koskaan omistanut silitysrautaa.
13. Olen todella kiukkuinen kun olen väsynyt. Olen todella äkäinen kun olen nälkäinen. Ja jos olen väsynyt ja nälkäinen, olen vaaraksi ympäristölle.
14. Toimin parhaiten paineen alla. Jätän myös kaiken aina viime tippaan, loogista.
15. Olen aina myöhässä. Paitsi joskus harvoin, jolloin aiheesta saa hauskoja puheenaiheita, kun Eeva on kerran vuodessa ajoissa :).
16. Olen herkkä, itken lähes joka kerta Teho-osastoa katsoessa.

Kohtaan 5 voisin lisätä myös oman poikani :). Ja kohta 9 on edelleen hyvin ajankohtainen!

Haastan muut tekemään myös paljastuksia itsestään, vaikka vähän päivitetympiäkin versioita! :)

Ihminen kauneimmillaan?

Naistenpäivähän tais mennä, mutta tässä onkin kyse sekä naisista että miehistä.

Jaksattehan lukea runon loppuun?

Mahdotonta ratkaista

Olen miettinyt toisenkin tuokion,

minä aikana ihminen kaunein on.

Valokummulla suojatun kotimäen

hänen lapsena leikkivän ensin näen,

sinitaivaan puhtaus silmissään,

sulot kutrit kullasta ympäri pään.

Elon nuoren siinä on aamunkoi,

jota päivä kaukainen purppuroi.

Hän on ystävä tähtien, enkelten,

hän on kevään kaunehin kukkanen,

hän on toivon nouseva, vihryt saari,

hän on auringon hohde ja sateenkaari.

Hänt’ aina ma katselen ihailuin

väliin kyynele-silmin, mut naurussa suin:

Hän kaunis on, min’ en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

Minä nuorukaisena sitten saan

hänet nähdä rientävän maailmaan.

On toiveita täysi ja uljas hän,

hän uhkuvi voimia elämän;

viel’ otsalla kirkkaus aamuinen

kuin sankari käypi hän riemuiten,

on poskilla verevä rusko,

poven täyttää luottamus, usko.

Hän seppelöidyllä purrellaan

elonvirtaa valmis on laskemaan,

meren aavan hän etsivi selkää,

ei kareja myrskyjä pelkää.

Sen tehdä, mi toisilta kesken jää,

sen voittaa, min vuoksi muut maatuu,

sen tahtovi hän, se on määränpää;

hän sen saavuttaa tahi kaatuu.

Kun silmänsä näen mä säihkyvän,

kun uhrauksiin on valmis hän.

Hän kaunis on, min’ en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

Hänet kesässä kypsässä nähdä saan.

Häll’ on elämän vakavuus kasvoillaan;

hän taistelee ja hän tekee työtä,

tuul’ enemmän vastahan käy kuin myötä.

Hänen matkan varrella ainiaan

on pakko hillitä purjeitaan,

sillä keskellä kuohuvan aallokon

hänen pieni purtensa vaarass’ on.

Elo pettää niin monet toivehet

monet kuihtuvat kesken kukkaset;

minne kylvää hän, siitä toinen niittää,

häntä tuskin ketään muistaa kiittää,

joka riemu murehen myöskin tuo

valohetket kaikki ne varjon luo.

Hän on vavissut kohtalon ankaruutta,

kun huolen jälkeen sai huolta uutta;

hän onnen iskuista maass’ on maannut,

mut kilvoituksista vain ei laannut,

kun toipui, riensi hän taistoon samaan,

hän oppi itsensä unhottamaan,

hän velvollisuuttansa täyttäen

niin siirtyi päivästä toisehen.

Hiki virtaa otsalta, rinta lyö,

mut jalouden leimankin antaa työ.

Kun joskus hän pyyhkivi otsalta hien

ja huokaa hetkisen laidassa tien,

hänen katseessansa ja piirteissään

näen jälkiä kestetyn myrskysään,

näen suuren, ylevän ilmehen,

joka uhmii oikkuja hetkien,

jopa sortuessakin vielä on

luja pantti voittoisan taistelon…

Hän kaunis on, min’ en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

Hänet näen sitten vanhuuden syksyllä,

pää harmaana, hartiat kyyryssä;

ovat kasvot ryppyiset, silmiss’ on

valo lauhtunut ilta-auringon.

Tuoss’ sauvan turvissa astuu hän,

ja hän näyttää alati miettivän

tien kulkua kummuilta lapsuuden

sen loppuun, hautojen äärehen.

Hän matkan tappiot, harhailut

on kaikki tyynenä kuitannut.

Kun elon vaihtelevaiset kuvat

taas vuoroon hänelle ilmaantuvat,

hän niitä katsoo ja hymyää:

”Niin, unta vain oli kaikki tää!”

Hän lepää töistään ja odottaa

vain tuonen airutta kutsuvaa,

ja niin hän taipuu sen vietäväksi

kuin muinoin leikistä kehtoon läksi.

Ja armaat lapsuuden muistelmat

ja nuoren unelmat uhkeat,

ja parhaat hedelmät miehuustyön

ja kokoo, luon niistä kukkaisvyön,

jota kantain käypi hän tähystäin

unelmainsa uusihin maihin päin.

Kun kilvoituksien raueten

ja haudan-vuotehen aueten

hän kunniaseppele ympäri pään

käy luottavaisena lepäämään,

hän kaunis on, min’ en tietää vois,

minä hetkenä ihminen kauniimpi ois.

Alpo Noponen

Kestovaipoista

*taas varoitus niistä eritteistä tekstissä, joten jos ei kiinnosta niin hyppää suosiolla yli*

Viime vuoden kesäkuussa kirjoittelin raporttia meidän kestovaippailusta. Silloin aavistelin, että siirrymme kertakäyttövaippoihin mahdollisesti hyvinkin pian. No, sitkeästi sitä vaan kestovaippoja käytti ja mieskin niitä varsin sujuvasti vaihteli. Vuodenvaihteen jälkeen kestovaipat meni kuitenkin säilytyslaatikkoon, ne alkoivat käydä pieniksi kooltaan ja olisi pitänyt ostaa uusia isompia vaippoja tilalle. Päätin, että nyt kun poika jo aika paljon käy potalla ja pissan määrä kerralla on suht iso, niin nuo kestovaipat saivat väistyä.

Eilen kauppareissulla tuli kuitenkin huomattua, että kyllä sitä saa kaupasta niitä kertisvaippoja kotiin kantaakin. Että kyllä niistä kestovaipoista kovasti hyötyä oli, varsinkin kun niitä tuli käytettyä puolentoista vuoden ajan. Onneksi ne on vaipat tallessa, ja uusia pienikokoisia pitäisi lähiaikoina ostaa kun uusi, pienenpieni käyttäjä ilmestyy perheeseemme todennäköisesti huhtikuussa. Ensi viikon jälkeen kun palkkatyöt jää itseltäni hetkeksi tauolle, ajattelin tehdä vauvanvaateinventaarion ja käydä sen jälkeen lastentarvikekirppiksillä tekemässä tarvittavaa täydennystä.

Poika on oppinut jo suht kivasti käymään potalla. Aamuisin heti herättyä kun menee potalle, niin saattaa huomata, että vaippa on täysin kuiva ja iso pissa tulee pottaan. Isommankin hädän tunnistus on jo suhteellisen hyvin hallussa, ainakin meillä vanhemmilla. Siinä vaiheessa kun poika änkeää itseensä nojatuolin ja seinän väliin piiloon, niin olisi hyvä aika viedä potalle. Pottatouhut onkin meillä vahvasti yhteydessä tarroihin. Poika sai Angry Birds-tarroja ja niitä alettiin sitten liimaamaan pieneen Haisuli-tarrakirjaan aina tuotoksen yhteydessä. Tarroja on sitten projektin alun jälkeen ihailtu kovasti tarrakirjassa ja Angry Birds-hahmot tunnetaankin meillä paremmin nimellä "tarra" :). Iso tarra isosta hädästä ja pikku tarra pienestä. Välillä käydään kokeilemassa myös aikuisten pöntöllä ja sekin on tuottanut tulosta. Nyt on jo kolmesti käynyt uimahallissa niin, että kun on tultu uimasta, niin poika on sanonut "tatta" ja sitten onkin menty heti vessaan ja pönttöön on tullut iso pissa. Eiköhän se tietty pidätyskykykin ala olla ainakin tulossa, jos ei vielä ihan hallussa.

Nyt jätetään nämä pissakakkajutut hetkeksi taas tauolle ;)

Koko perheen lemppari

Liian harvoin muistan tehdä koko perheen lemppariruokaa, suppilovahverorisottoa. Ei ole mitenkään vaikea tehdä, eikä vaikea syödäkään ;). Eilen tein sitä ja ajattelin jakaa kehittelemäni ohjeen muillekin.

Suppilovahverorisotto à la Eeva

1 isohko sipuli

3 valkosipulinkynttä

kasviöljyä

n.300g broilerinfilesuikaleita

oman maun mukaan joitakin kasviksia (käytän usein paprikaa ja varsiselleriä, jos ei niitä ole niin kesäkurpitsa ja tomaatti käy myös)

3-4 dl risottoriisiä

n.1 ltr vettä

kasvisliemikuutio

2-3 dl kuivattuja suppilovahveroita

2 dl ruokakermaa

pippuria, paprikajauhetta, currya

Ensimmäiseksi kuori ja silppua sipuli, valkosipulinkynnet, paprika ja varsiselleri. Paista broilerinfilesuikaleet isolla pannulla tilkassa öljyä ja mausta miedosti currylla ja paprikajauheella. SIirrä suikaleet lautaselle odottamaan. Lisää pannulle vähän öljyä ja laita sinne kuullottumaan sipulit, hetken päästä myös paprika ja varsiselleri. Laita samalla kattilaan vesi ja kun se kiehuu, niin lisää kasvisliemikuutio ja käännä levy pois päältä.  

Kun olet kasviksia hetkisen pyöritellyt pannulla (n.5 min?), lisää pannulle risottoriisi. Pyörittele niitäkin hetkinen pannulla ja lisää sitten n. 1 dl kasvisliemivettä. Kun vesi on imeytynyt riiseihin, niin lisää seuraava desi. Tärkeää on siis lisätä vettä aina vähän kerrallaan ja vasta sitten kun edellinen satsi on imeytynyt. Kun n.puolet vedestä on lisätty, rutistele nyrkissä suppilovahverot pienemmiksi palasiksi ja lisää risottoon välillä sekoitellen. Jatka veden lisäämistä asteittain ja samalla voit lisätä ruokakermaakin asteittain. Lisää jauhettua pippuria risottoon oman maun mukaan ja lisää paistetut filesuikaleet loppuvaiheessa. Maista välillä, että joko riisit ovat kypsiä. Vaikka lopuksi risotto tuntuisi löysältä, niin se jäykistyy kun kaikki nesteet imeytyvät.

EI muuta kuin nauttimaan, meilläkin tuo kohta 2v poika vetelee lautasen tyhjäksi hyvin reippaasti!

Kasvisversion tästä saa jättämällä broilerin suikaleet vain pois. Omasta mielestä ne sopii sinne ihan hyvin vähän täytelöittämään risottoa, ovat kuitenkin aika mietoja, jotta suppilovahverot maistuvat kunnolla.

Netistä löytyy monta eri ohjetta suppilovahverorisotolle, monessa on myös valkoviini mukana. Meillä ei vaan koskaan ole valkoviiniä, ja jos olisi, niin en jaksaisi yhden desin takia availla koko pulloa :) Tai niin, voishan sen sitten juoda pois ruoan yhteydessä!