Mikä siinä naisena ja äitinä olemisessa oikein on niin vaikeaa?

Totuus löytyy täältä.

No, ehkei, mutta puolitotuutta ainakin. Joskus tuntuu, että lapsen tekeminen on ikuinen perisynti. Kaikki, mitä lapsi tekee, voidaan yhdistää kasvatukseen, hyvässä tai pahassa, enimmäkseen pahassa. Kun lapsi on ihan pieni, niin tietysti silloin vanhemmat ja kasvatustavat ovat kaiken pahan alku ja juuri. Oppiiko lapsi leikkimään toisten kanssa, osaako käyttäytyä jne. Mutta kyllä teini-iässäkin olevien lasten ongelmat on aiheuttanut vanhempien kasvatus, tietysti. On päässyt ihan liian helpolla, syntynyt kultalusikka suussa jne. Päälle kaksikymppisenäkin vielä vanhempien kasvatus vaikuttaa, että selviytyykö elämässä, mille alalle kouluttautuu, saako töitä jne.

Harvoin puhutaan siitä, että jokaisen lapsen yksilölliset luonteenpiirteet vaikuttaa käyttäytymiseen jo ihan pienestä pitäen. Kasvatus voi toki vahvistaa tai yrittää heikentää niitä, mutta kun miettii monilapsisia perheitä, niin kyllä niissäkin lapset käyttäytyvät ja ovat hyvin erilaisia, vaikka kasvatusperiaate olisikin samanlainen.

Mutta sitten kun lapsi on oikein kiltti, lahjakas, täydellinen, fiksu ja filmaattinen, niin hyvästä kasvatuksesta ei puhuta mitään, vaan ominaisuudet ovat vain ja ainoastaan lapsen luonteenpiirteitä!

Onko joku joskus kuullut sanottavan, että tuo lapsi on saanut niin hyvän kasvatuksen että!?

Vesipeto

Aloitimme vauvauinnin viime vuoden elokuussa, kun poika oli 4kk. Ensimmäiset kerrat meni ihan ok, sen jälkeen alkoi itku. Tuntui, että mikään ei auttanut. Välillä oli kivaa, mutta sitten taas hirmuinen itku. Kuudennen kerran jälkeen juttelin ohjaajien kanssa ja mietimme, että mitä tehdään. Sanoivat, että voidaan tulla seuraavalla kerralla hieman muita aiemmin, jos poikaa pelottaa muut vauvauimarit ja kova häly. Kotoa lähtiessä mietin, että tää oli sit viimeinen kerta, stressasin itse siitä niin paljon ja jos ei poikakaan tykkää niin mitä järkeä koko tuohussa on? Vaan seitsemäs kerta olikin hyvä kerta. Ja kahdeksas. Ja yhdeksäs. Tultiin joka kerta hieman muita ennen altaaseen (meillä oli ensimmäinen uintivuoro ja halli täysin tyhjä) ja se tuntui auttavan. Keväällekin arpaonni suosi (päästiin siis kaupungin uimakouluun arvalla syksyllä) ja saatiin jatkaa samassa ryhmässä. Pojasta uinti alkoi tuntuakin aika mukavalta. Sukellukset nyt ei menneet koskaan niin hienosti ja sujuvasti kuin muilla (ryhmässä oli onneksi yksi toinenkin itkupilli vertaistukena!) mutta vähitellen nekin alkoi luistamaan.

 Joulukuussa polskuteltiin näin hienossa muumiuikkarissa :D

 

Ohjaaja sukelluttaa

Syksyn uinteihin oli hakuaika jo huhtikuussa ja tietenkin unohdin sen. Sitten elokuussa kysyin paikkoja Kangasalan uimahallista ja saatiin 1. varasija. Ja sieltä sitten oikea paikkakin tuli ja kivaa on ollut. Poika on aivan innoissaan uimisesta. Räiskyttää, porskuttaa, nauraa, huitoo. Nousee jopa altaan reunalle ja astuu sieltä rohkeasti altaaseen. Ollaan opettamassa nyt, että saa astua altaaseen vasta luvan saatuaan ja aina pidetään tietysti kädestä kiinni. Ja joka kerta kun altaaseen astuu, niin uppoaa myös, ettei tule tunnetta siitä, että joku on aina vastassa. Ja heti pinnalle noustuaan kääntyy takaisin kohtiin altaan reunaa. Ohjaaja kehui, että hyvä kun tekee niin, tulee automaattisesti "rantautumismekanismi" esiin eli lähtee kohti reunaa/rantaa.

Iloista menoa!

Sukelluksetkin sujuu tällä hetkellä oikein hyvin, äidiltä isälle, toisinpäin tai yhteissukellus. Kelluvien mattojen päällä konttaaminen, pallojen heittely ja leikit, kaikesta on innoissaan.

Uinti on kivaa!

Kotonakin tykkää kylpeä. Ei tarvita kuin "Mennäänkö kylpyyn?" ja jo on poika innoissaan kylppärin ovella! Kylvyssä viihtyy niin kauan, että loppuviimein äiti sanoo, että poika saa nostaa tulpan ammeesta ja kun vesi on loppu, niin täytyy varmaan mennä pukemaan :) (Yrittää siis ottaa tulppaa pois koko ajan, mutta ei ymmärrä siitä tapahtuvaa seurausta :))

Tulevana lauantaina on taas valokuvaus uinnissa. Toivottavasti sieltä tulee julkaisukelpoisia kuvia, viime syksynä ja keväänä otetut kuvat ei niin hyviä olleetkaan. Nämä kuvat on ottanut miehen sisko (terkkuja! :)) kun oli viime syksynä meidän mukana kerran katsomassa uintia.

Toissa sunnuntaina tehtiin aamuinen lenkki uimarannalle. Siellä ihmeteltiin vettä ja valokuvailtiin. Muutaman kerran poika yritti veteen, mutta pidin kiinni ja käänsin pois, vain ihan rannassa sai olla kun oli saappaat jalassa. Kunnes hetken katseeni herpaantui ja poika juoksi järveen! Ei muuta kuin itse perässä, nappasin takista kiinni kun poika kaatui vatsalleen veteen, ja pelkkä huppu (tarralla kiinnitettävä) jäi käteen :). Sitten pojasta kunnon ote ja rantaan. Itkuhan siitä tuli, vesi oli aika kylmää ja meni sisävaatteisiin asti. Poika rattaisiin ja pikavauhtia kotiin, jossa pääsi lämpimään kylpyyn lämmittelemään. Saas nähdä vieläkö ensi kerralla on juoksuintoa järveen :)

Varovaista kokeilua, kastuuko varpaat?

 Kyllä ne kastuu :)

Korvatulehduskierrehirviö

Muutaman sanasen voisin kirjoittaa pojan korvatulehduskierteestä. Poika oli hyvinkin terve puolivuotiaaksi asti, viime lokakuulle. Tasan puolivuotispäivän iltana alkoi hillitön huuto, tunnin verran poika huusi ihan erilaista itkua kuin koskaan aiemmin. Silloin ymmärsimme, että hänen täytyy olla kipeä. Soitettiin saman tien Mehiläiseen (onneksi on vakuutus!) ja päästiin sinne niin, että juuri kotiin lähdössä ollut lastenlääkäri suostui ottamaan meidät ylimääräisenä. Muuten olisi pitänyt jäädä Mehiläisen yleispäivystykseen vuoroa odottamaan, tai mennä sitten Acutaan, jossa jono ei varmaan ainakaan lyhyempi olisi ollut... Korvatulehdushan siellä oli toisessa  korvassa. Antibiootit ja kipulääkkeet apteekista ja kotiin potemaan. Nopeasti toipui poika. Mutta ei huomannut lääkäri sanoa, että pitää mennä kontrolliin 3-4vk päästä (ja mistäs sitä voisi tietää kun ekaa kertaa ollaan asialla...). Seuraavan kerran mentiin lääkäriin reilun kuukauden päästä kun tuntui poika taas kipeältä. Ja silloinkin korvatulehdus. Sen jälkeen mentiinkin kontrolliin (kun lääkäri osasi asiasta mainita), jossa korvat oli terveet. Ja siitä pieni hetki (jouluaatonaatto) kun oli taas korvatulehdus, molemmissa korvissa.

Ensimmäisen korvatulehduksen puhkeamista edeltävänä iltana lokakuun 13.päivä

 

Toisen korvatulehduksen aikaan marraskuussa

 

Kolmannen korvatulehduksen puhkeamisiltana nenä mustikassa jouluaatonaattona

Nämä kolme ensimmäistä korvatulehdusta tulivat kaikki yhtaikaa hampaan puhkeamisen kanssa, jopa niin, että kaksi ensimmäistä kertaa tulehdus oli vain toisessa korvassa ja puhkesi yksi hammas/tulehdus. Kolmannella kerralla tulehdus oli molemmissa korvissa ja silloin puhkesi kaksi hammasta yhtaikaa..

Tätä tautikierrettä kesti muistaakseni toukokuulle niin, että 1v 1kk iässä pojalla oli ollut 7 korvatulehdusta peräkkäin, n.kerran kuussa. Olisiko kolme viimeistä lääkärikertaa käyty oikealla korvalääkärillä, ei siis lastenlääkärillä, joka sanoi, että seuraavasta tulehduksesta hän suosittelee korvien putkitusta. Oikeastaan jo viidestä tulehduksesta sitä suositellaan. Ja kuulemma korvan kestää parantua täysin ennalleen 3kk ajan!

Ainoa toivo mitä miellä oli korvien kunnolliseen parantumiseen oli se, että korvalääkäri (Auvisen Risto, voin suositella!) sanoi, että kesäaikaan korvat usein paranevat hyvin. Mutta kun tiedossa oli, että päiväkotiura alkaa elokuussa, niin sitten kuulemma taudit puhkeavat jälleen hyvin helposti. Kuulemma pienellä osalla saattaa käydä niin, että kesän aikana vastustuskyky kasvaa niin, että tulehduksia ei enää tule.

Tässä vaiheessa korvatulehduskierre on katkaistu ja pojan on hyvä olla äidin personal trainerina!

Nyt seuraa kirjoituksen paras osuus, musta tuntuu että pojalla on käynyt niin! Vastustuskyky on kasvanut. On meinaan koko syksyn ollut korvatulehdukset poissa! Kerran oli kuumetta, ja se todettiin kotidiagnoosilla enterorokoksi. Mutta siitäkään ei tullut korvatulehdusta, eikä mistään lievistä räkätaudeistakaan, joita on syksyn mittaan ollut. Kolme kuukautta päiväkotiuraa takana, eikä vieläkään korvatulehdusta. Tai siis ei olla käyty tutkituttamassakaan niitä korvia, että jos on ollut niin sitten oireettomina. No, ei pidä vielä intoilla liikaa, varmasti ne tulehdukset joskus vielä tulee, mutta olen kyllä onnellinen ettei ne jatkuneet tänä syksynä. Muutenkin poika on ollut syksyn terve, alussa oli räkätautia ja usein sai nenää pyyhkiä, mutta enää ei ole ollut sitäkään.

Monta kertaa mietin, että mistä tulehdukset johtuu, mutta lääkärikään ei osannut sanoa. Moni sanoi, että onko harrastamamme vauvauinti syyllinen, kun korviin menee vettä. Mutta joka kerta kysyin lääkäriltä (ja niitä lääkärikäyntejä eri lääkäreillä oli monta!), että voiko uinti aiheuttaa, mutta aina sain vastauksen että ei. Ainoastaan siinä tapauksessa, että lapsella on kylmä uidessa, mikä alentaa vastustuskykyä ja sitten iskee tulehdus. Lisäksi imetin poikaa vielä kesäkuulle asti, joten senkin pitäisi vähentää tulehdusriskiä pulloruokintaan verrattuna, mutta ei siis meillä auttanut. Uintia jatkettiin, onneksi, sillä poika on oikea vesipeto! Asiasta lisää seuraavassa postauksessa...

Eka ihan itse syöty jätski, nam!

Terveellisiä päiviä meille kaikille! 

Kulttuuria!

Jotenkin aina näin syksyisin on kulttuuri vahvasti läsnä. Pitkä, pimeä ja märkä syksy on kiva keskeyttää jollakin kulttuurinautinnolla. Tälle loppuvuodelle kulttuuritoimintoja kertyy monta.

Ensin aloitettiin miehen kanssa kuun lopussa Eppujen akustisella keikalla, josta viimeksi kirjoitinkin. Sitten homma jatkuu perinteisellä Nääspeksi-näytöksellä TTY:n Alumnijäsenten sponsoroimana. Nämä speksiliput menevät muutamassa tunnissa kaupaksi, mutta jotenkin ollaan aina satuttu olemaan sähköpostin ääressä kun tieto näistä tulee ja ollaan molemmat saatu liput. Speksi onkin vuorossa huomenna, tosin hieman alkaa jo tuntumaan, että olisiko tämä viimeinen speksi, näytös on aina kovin pitkä ja tuntuu että ne impro-osuudet toistavat paljon itseään. Jos näyttelijät eivät ole kovin kekseliäitä ja lahjakkaita laulamaan, niin laulut tuntuvat tylsiltä... Onneksi speksi on kuitenkin ollut vielä pääosin erinomainen!

Lauantaina on vuorossa firman piikkiin -pikkujoulut. Oikein avec-tilaisuus, joten lähdemme miehen kanssa elokuviin tsekkaamaan uuden Bondin, sadan muun samassa firmassa työskentelevän kanssa. Leffan päätteeksi (jos vatsa ei ole vielä täynnä leffakarkkia) on samaan syssyyn Plevnan makkarapöytä. Ehkä kierien sitten pääsemme kotiin...

Joulukuun alussa onkin itsenäisyyspäivän aattona teatterinäytös Vadelmavenepakolainen, jota menemme katsomaan työpaikan naisjaoston kanssa. Tai onhan meitä ikään kuin kolmesta firmasta: kahdesta palkkafirmasta ja yksi eläkeläinen mukana. Hauskaa tulee varmasti tuolloinkin olemaan!

Sitten on vielä lasten kulttuuria. Siskon ja siskontytön kanssa suuntaamme joulukuussa Tampere-taloon ihailemaan Titi-nallea! Saas nähdä mitä poika siitä tykkää :)

Mutta tällainen kulttuuri-iloittelu on tiedossa puoleentoista kuukauteen. Ei voi sanoa, etteikö insinööri arvostaisi luovuutta!

PS. Niinhän sitä luulisi, että näitä kirjoituksia alkaisi nyt tulemaan. Iltaisin on vain niin vaikea saada itsensä koneelle kirjoittamaan ja kuvia laittamaan. Tämäkin tulee tylsästi ilman kuvia. Mutta lupaan, että viikonloppuna tulee kuvapostauksia. Lupaan ja vannon kautta kiven ja kannon, ja jos sanani syön, niin sitten ne on syöty!

Paljon on vettä virrannut...

...Tammerkoskessa sitten viime kirjoituksen. Usein on ollut mielessä jotain kirjoittaa, mutta en ole taas keksinyt, että mistä aloittaa. Viisaimmat ovat ehkä lukeneet miehen blogikirjoituksia ja päässeet siellä hieman jyvälle, että mitä meillä tapahtuu.

Suurimpia muutoksia sitten viime heinäkuun on töihinpaluuni ja pojan päiväkodissa aloitus. Kumpi sitten oli hankalampaa, mene ja tiedä :). Alussa pojalla oli itkuista, jäi aina itkemään kun lähdin. Reilu kuukausi tais olla sitä ja sitten alkoi mennä paremmin, nykyään poika heiluttaa ja jää hoitoon mielellään kun sanoo, että äiti lähtee töihin.

Teen nelipäiväistä työviikkoa ja on kyllä ihanaa, että on perjantait vapaata. Silloin tehdään pojan kanssa kaksin omia juttuja, oleskellaan kotona ja käydään asioilla. Perjantaiaamuisin on muuten kahdeksan aikaan hiljaista käydä kaupassa! Eläkeläisten kanssa siellä valitaan hedelmiä pusseihin ja ladotaan maitoja kärryihin.

Eilen oli äitini lapsenvahtina kun järjestin miehelle yllätysillan. Ilta oli varattu kalenteriin jo ajoissa, mutta sisältö oli mysteeri. Ensin kävimme Ravintola Borneossa syömässä malesialaista ruokaa, hyvää ja maukasta oli. Suosittelen, jos Tampereella etsii ruokapaikkaa, löytyy Tammelantorin reunalta. Vatsat täynnä kävelimme Tampere-taloon, jossa Eppu Normaali veti kolmetuntisen akustisen konsertin. Oli kyllä hieno kokemus! Ensimmäinen setti oli hieman tuntemattomampia kappaleita, lähinnä jotain 70-80-lukujen kappaleita ja tietty uusimmalta akustiselta Mutala-levyltä biisejä. Toinen setti olikin sitten tuttua tutumpaa Eppua: Joka päivä ja joka ikinen yö, Vihreän joen rannalla, Murheellisten laulujen maa...

Harvoin käydään miehen kanssa kaksin missään, joten oli oikein mukava parisuhdeilta!

Poika heinäkuussa mansikkapellonlaitaan tehdyn tuhatjalkaisen rinnalla :)