Meillä asuu hajamielinen koira, tai oikeastaan taitaapi olla jo dementikko. Minun perässäni kulkee Leevi koko ajan, näkökontakti ei saa katketa. Tähän olen jo oikeastaan tottunut, että raps-raps, tassut tulee perässä minne ikinä menenkin. Mutta nyt tapahtui jo Leevillekin hieman suurempi hajamielisyys.
Saatiin tuossa eteinen maalattua ja kävin sen jälkeen vessassa (Leevi varmaankin noteerasi tämän, koska raps-raps kuuluu ympäri kämppää kun se hakee minua ja paikallistaa sitten, että olen vessassa). Vessassakäynnin jälkeen menin takapihalle istuttamaan basilikan penkkiin ja kastelemaan hieman yrttejä. Koirat tuli mukanani ulos. Sitten kun päästin koirat sisään ja tulin itse perässä n.5 sekunnin päästä (kävin vielä siirtämässä kastelukannua parempaan paikkaan) niin jo oli Leevi mennyt vessan oven eteen ja tuijotti suljettua ovea. Kun sitten näki, että tulin terassinovesta sisään niin nolona menikin sitten patjallensa nukkumaan... Voi toista, luuli että olin juuttunut sinne pönttöön :D
(Täytyykin alkaa kirjoittamaan ylös näitä parhaimpia Leevi-tarinoita :))
P.S. On Leevillä oikeuskin olla hieman hajamielinen, ikää kun on kertynyt jo 14 vuotta, 9 kuukautta ja 20 päivää!
Mitenkäs minusta tuntuu, että Leevi on hyvin pitkälti sukulaissielu, samat tavat ja toimet. Ja hyvin pitkälti yhtä hyvät hoksottimet, mutta mehän ollaankin VANHOJA.
VastaaPoistaSuosittelen mukavien ihan tavallisten muistojen kirjaamista ja printtaamista vielä paperille ja säilömistä kenkälaatikkoon. Sitten kun olet kuuluisa kirjailija, voit kenkälaatikostasi ammentaa hyvin maksettuja muistoja lehtien tilattuihin näkökulma- ym.palstoille. Samoin voit sujahutella niitä sen nobelromaanisi sisälle.
Isä
Kuules Isä,
VastaaPoistatarinoita tulee ja kirjataan ylös mikä ehditään ja muistetaan. Nobelromaanit sitten erikseen!