Pipin kanssa tulee käytyä pelastuskoiratreeneissä kerran viikossa. Välillä harvemmin ja välillä useammin, mutta keskimääräinen tahti on kerran viikossa. Treenit pidetään, oli keli mikä tahansa. Pakkasraja on -10C, lähinnä sen takia, että koirat palelevat autossa, kun odottavat omaa vuoroaan. Hälytysryhmän harjoituksissa ei pakkasrajaa ole, koska järjestelyt tehdään niin, että harjoittelevat koirat pääsee heti treeniin "käsiksi".
Muutama viikko sitten oltiin Valkeakoskella, eräällä teollisuusalueella. Otin kameran mukaan ja napsin kuvia kun katuvalotkin antoivat hieman lisävaloa.
Harjoitukseen valmistautuminen, treeniliivit puetaan ylle ja koira tietää, että työt kutsuu :)
Tässä Pippi on löytänyt pienen repun rakennuksen ovelta. Pippi ilmaisee sen tuomalla minulle "rullan" eli kaulassa roikkuvan hihnanpalasen (kts. alla oleva kuva). Näissä harjoituksissa käytin "irtorullaa" eli rulla oli esineen päällä, eikä kaulassa. Se oli siis vihje koiralle, että ilmaise tämä ohjaajalle. Esineiden ilmaisu kun ei ole ollut meillä kovin vahva osaaminen, vielä :).
Tässä kuvassa esine oli roskisten välissä piilossa. Heijastintarra rullassa auttaa pimeällä havaitsemaan, että kantaako koira rullaa vai ei. Pippi on löytänyt esineen ja tuo minulle rullan.
Intoa piisaa!
Herkkuja, herkkuja. Palkka koiralle. Mutta kaikkein paras palkka...
...on se kun löytää kadonneen ihmisen, jolla on herkkuja!
Tämä "harrastus" on minulle enemmän kuin harrastus, tämä on kutsumus ja intohimo :) Kahdeksan vuotta on tullut oltua mukana, viikottain. Viime keväänä pidin ensimmäisen kerran taukoa enemmän kuin pari kertaa peräkkäin... Paljon olen koirista oppinut, ja ihmisistä :). Saanut hyviä ystäviä. Paljon hyötyä myös normaalielämään. Ryhmänjohtajana toimimisesta ja hallitustyöskentelyn oppimisesta on hyötyä myös työelämässä, puhumattakaan fyysisistä ja henkisistä ensiaputaidoista. Eli voishan sitä huonomminkin vapaa-aikansa viettää.
Ja mikä parasta, saa olla ulkona rakkaiden haukkujensa kanssa. Uskon, että koiratkin tykkää. Leevikään ei varmasti olisi niin hyvässä kunnossa kuin nyt on, jos ei olisi tätä lajia päässyt kokeilemaan. Ja ilman Leevin apua ei välttämättä sitä yhtä henkilöä olisi vieläkään löydetty, joka muutama vuosi sitten etsinnässä löydettiin.
Leevi, elämäni koira!
Voi haukkusia, on ne loistavia otuksia!! Ihan mahtava harrastus sulla ja oot tosi sitoutunut siihen. Ja niin yhteiskuntahyödyllinen harrastus tämä on. Tsemppiä jatkossakin teidän toimintaan!
VastaaPoistaEn taida tästä harrastuksesta päästä millään eroon. Hallituksesta piti jäädä pois, mutta niin vain ympäri puhuttiin ja siellä vielä jatkan. Mutta kiva harrastus sinänsä, että on edullinen (paitsi polttoainekulut) ja saa olla ulkona, vähän reippaillakin. Ja sitten kun joskus haukkusista aika jättää, niin silti voi jatkaa mukana, kun koirattomia suunnistajia aina tarvitaan! Kiitos Anna tsempeistä!
VastaaPoistaPS. Missäköhän taateli on, kun ei kommentoinut eka? Varmaan vielä kypsyttelee tuotoksiaan.
Taateliainen katsoo joskus vaan ihan sivusta. Mutta:Isä tietää kaiken. Ei aina tarvitse edes puhua mitään, isä tietää silti. Olemme kuin samamunaiset kaksoset.
VastaaPoistaLuin juuri Nirvasta. Olitteko?
VastaaPoista