Vesipeto

Aloitimme vauvauinnin viime vuoden elokuussa, kun poika oli 4kk. Ensimmäiset kerrat meni ihan ok, sen jälkeen alkoi itku. Tuntui, että mikään ei auttanut. Välillä oli kivaa, mutta sitten taas hirmuinen itku. Kuudennen kerran jälkeen juttelin ohjaajien kanssa ja mietimme, että mitä tehdään. Sanoivat, että voidaan tulla seuraavalla kerralla hieman muita aiemmin, jos poikaa pelottaa muut vauvauimarit ja kova häly. Kotoa lähtiessä mietin, että tää oli sit viimeinen kerta, stressasin itse siitä niin paljon ja jos ei poikakaan tykkää niin mitä järkeä koko tuohussa on? Vaan seitsemäs kerta olikin hyvä kerta. Ja kahdeksas. Ja yhdeksäs. Tultiin joka kerta hieman muita ennen altaaseen (meillä oli ensimmäinen uintivuoro ja halli täysin tyhjä) ja se tuntui auttavan. Keväällekin arpaonni suosi (päästiin siis kaupungin uimakouluun arvalla syksyllä) ja saatiin jatkaa samassa ryhmässä. Pojasta uinti alkoi tuntuakin aika mukavalta. Sukellukset nyt ei menneet koskaan niin hienosti ja sujuvasti kuin muilla (ryhmässä oli onneksi yksi toinenkin itkupilli vertaistukena!) mutta vähitellen nekin alkoi luistamaan.

 Joulukuussa polskuteltiin näin hienossa muumiuikkarissa :D

 

Ohjaaja sukelluttaa

Syksyn uinteihin oli hakuaika jo huhtikuussa ja tietenkin unohdin sen. Sitten elokuussa kysyin paikkoja Kangasalan uimahallista ja saatiin 1. varasija. Ja sieltä sitten oikea paikkakin tuli ja kivaa on ollut. Poika on aivan innoissaan uimisesta. Räiskyttää, porskuttaa, nauraa, huitoo. Nousee jopa altaan reunalle ja astuu sieltä rohkeasti altaaseen. Ollaan opettamassa nyt, että saa astua altaaseen vasta luvan saatuaan ja aina pidetään tietysti kädestä kiinni. Ja joka kerta kun altaaseen astuu, niin uppoaa myös, ettei tule tunnetta siitä, että joku on aina vastassa. Ja heti pinnalle noustuaan kääntyy takaisin kohtiin altaan reunaa. Ohjaaja kehui, että hyvä kun tekee niin, tulee automaattisesti "rantautumismekanismi" esiin eli lähtee kohti reunaa/rantaa.

Iloista menoa!

Sukelluksetkin sujuu tällä hetkellä oikein hyvin, äidiltä isälle, toisinpäin tai yhteissukellus. Kelluvien mattojen päällä konttaaminen, pallojen heittely ja leikit, kaikesta on innoissaan.

Uinti on kivaa!

Kotonakin tykkää kylpeä. Ei tarvita kuin "Mennäänkö kylpyyn?" ja jo on poika innoissaan kylppärin ovella! Kylvyssä viihtyy niin kauan, että loppuviimein äiti sanoo, että poika saa nostaa tulpan ammeesta ja kun vesi on loppu, niin täytyy varmaan mennä pukemaan :) (Yrittää siis ottaa tulppaa pois koko ajan, mutta ei ymmärrä siitä tapahtuvaa seurausta :))

Tulevana lauantaina on taas valokuvaus uinnissa. Toivottavasti sieltä tulee julkaisukelpoisia kuvia, viime syksynä ja keväänä otetut kuvat ei niin hyviä olleetkaan. Nämä kuvat on ottanut miehen sisko (terkkuja! :)) kun oli viime syksynä meidän mukana kerran katsomassa uintia.

Toissa sunnuntaina tehtiin aamuinen lenkki uimarannalle. Siellä ihmeteltiin vettä ja valokuvailtiin. Muutaman kerran poika yritti veteen, mutta pidin kiinni ja käänsin pois, vain ihan rannassa sai olla kun oli saappaat jalassa. Kunnes hetken katseeni herpaantui ja poika juoksi järveen! Ei muuta kuin itse perässä, nappasin takista kiinni kun poika kaatui vatsalleen veteen, ja pelkkä huppu (tarralla kiinnitettävä) jäi käteen :). Sitten pojasta kunnon ote ja rantaan. Itkuhan siitä tuli, vesi oli aika kylmää ja meni sisävaatteisiin asti. Poika rattaisiin ja pikavauhtia kotiin, jossa pääsi lämpimään kylpyyn lämmittelemään. Saas nähdä vieläkö ensi kerralla on juoksuintoa järveen :)

Varovaista kokeilua, kastuuko varpaat?

 Kyllä ne kastuu :)