Yksi suuri on joukosta poissa

Joulukuun alussa oli muutama raskas päivä. Rakas koirani Leevi liiteli koirien taivaaseen. Pitkän ja terveen elämän sai Leevi elää, 16v ja päivän vajaa 2kk.

Leevi syntyi meille kotiin kun sen emä Musti oli käynyt jälleen kerran harvinaislaatuisesti omalla retkellään. Muistan sen tiistai-illan kun tulin raveista kotiin, hoitohevoseni Barbelope juoksi silloin kilpaa Teivossa. Silloin kymmenen aikaan Leevi oli jo syntynyt. Muita pentuja ei vain tullut ja Musti vietiin seuraavana aamuna eläinlääkäriin leikkaukseen. Seuraavana päivänä syntyi sitten Tessu.

Pennut olivat aluksi nimeltään Riku ja Iina. Riku tuli Richard Gerestä, ja Richard Gere taas poikapennun harmaa-ruskeasta juovasta pään poikki, Iina tais tulla jostain Mustiina-väännelmästä. Loppuviimein nimet muuttuivat Leeviksi ja Tessuksi. Pennut piti luovuttaa pois pieninä, muistan kun äidin työkaveri tai joku muu vastaava kävi pentuja katsomassa. Jostain syystä meidän lasten vaatimuksesta kuitenkin pennut jäi silti meille. Leevistä tuli minun koira ja Tessusta siskoni koira.

Pennut olivat tietysti pentuikäisinä kovin rasittavia... Koulusta kotiin tullessani jouduin siivoamaan niiden sotkuja, koska olin ensimmäisenä kotona. Muutamia tapetteja ne repivät seinistä, söivät kirjahyllystä kirjojen päätyjä ja erään kerran oli äidin lankalaatikon lankakerät kieputettu ympäri taloa :). Naurattaa nyt, muttei silloin! Niin ja vieläkin on tallessa kirjoja, joista ei tiedä mitä ne ovat, ennen kuin ottaa hyllystä käteen ja katsoo muuta kuin rihmaista päätyä.

Yhtenä päivänä Musti päätti näyttää pennuille maailmaa. Naapurin rouva kävi siskolleni sanomassa, että onkohan ne teidän koirat, jotka jolkottelee kohti Tamperetta... sisko siitä juoksi muistaakseni hakemassa isän auton lainaan ja ajoi koirien perään. Kotiin tulivat :).

 Emä ja pennut nojatuolissa, vuosi 1996 loppu tai 1997 alku. Leevi istumassa.

 

Leevi ja Tessu vappuhuumassa 1998

Muistan kun Leevi hyppäsi aidan yli tiellä kävelevän naisen luo ja nosti koipeaan sen jalalle... Pispalaan muutettuamme muistan kun ulkoilutin kolmea koiraa yhtäaikaa. Räksyttivät tietysti vastaantuleville koirille, pystykorvaisia kun olivat. Kerran eräs vastaantullut tunnettu pispalalainen vanha mies tipsunsa kanssa sanoi, että kyllä maailmaan ääntä mahtuu :). Tämän jälkeen en enää stressannut niin kovasti koirien haukkumisesta.

Leevi 2005

Leevi lähdössä etsintäharjoitukseen 2006

Muuttaessani kotoa Viialaan ja aloittaessani siellä työt, tuli Leevi mukaani. Pyöräilin töihin aamulla ja Leevi jolkotti vieressä. Tallilla se oli hyvä vahtikoira, ilmoitti haukulla kun tuli hevosenomistajia tallin pihaan, mutta oli aina hyvin ystävällinen vieraille. Alkuun se juoksi perässä kun ajettiin hevosta rataa ympäri. Hyvin nopeasti ymmärsi, että rata on pyöreähkö ja hevoset ohjastajineen palaa aina takaisin samaan pisteeseen. Leevi oppi odottamaan tallin edessä ja laskemaan aikaa, kuinka kauan meni hölkätä rata ympäri, sillä kun tietty aika oli ylitetty, Leevi ymmärsi, että hevonen oli siirtynyt kävelyvauhtiin radan takana, mikä taas tarkoitti sitä, että valjakko oli palaamassa talliin. Sitten siellä viimeisessä mutkassa Leevi jolkotteli vastaan :). Muistan, kun ajettiin hiittiä isolla porukalla, niin aina Leevi minut etsi ja minun hevoseni perässä käveli takaisin tallille.

Pari kertaa Leevi jäi tallille kun lähdin illaksi raveihin. Yhden kerran jätin sen autoon, koska ajattelin, että se on tuttu paikka. Leevi oli nakertanut turvavyön lähes poikki. Seuraavalla kerralla Leevi jäikin sitten sen hevosen karsinaan, joka raveihin oli lähtenyt, tämä oli parempi paikka kun ympärillä oli vain levyseinää ja sahanpurua :).

 

Harvinainen näky vuonna 2007, Leevi nakertamassa keppiä

 

Leevi ja Kari-kissa 2007

 

2007

Leevi nauttii kevätauringosta 2007

Pentuaikojen jälkeen kun palasin Ruotsista Suomeen, Leevi oli hieman sellainen nurkassamakoilijatyyppi. Yhdeksän vuotta sitten aloitin pelastuskoiraharrastuksen ja sain ottaa Leevin mukaan vaikka Pipin kanssa sinne alunperin meninkin. Leevi osoittautui alussa haastavaksi, koska sitä ei oikein kiinnostanut namit eikä ihmiset. Pian se kuitenkin huomasi, mitä tässä haetaan. Ihmisen löytymistä, HAUKKUMISTA ja makkaran syömistä. Se osoittautui luonnonlahjakkuudeksi tässä lajissa ja suoritti tarvittavat kokeet hälytysryhmään pääsemiseksi reilussa vuodessa (maaliskuussa 2004 aloitettiin treenaus ja hälytysryhmään se pääsi toukokuussa 2005, yleensä hälytysryhmään pääsemiseksi menee aikaa kouluttamiseen 2-4 vuotta). 7-vuotiaana sen ei tarvinnut hötkyillä kuten pentukoirien ja lisäksi sen ja minun suhde oli muodostunut hyväksi ja sen kouluttaminen oli helppoa. Toki alussa olimme epävarmoja, mutta kokemuksen myötä meistä tuli varsin toimiva pari, ainakin omasta mielestäni. Leevi olikin mukanani etsinnöissä vuosina 2005-2010. Yhdessä etsinnässä Leevi löysi kadonneen.

 Leevi 2008

Leevin luonteesta kertoo myös se, kuinka helposti se sopeutui myös toisen ohjaajan alla toimimiseen. Ystäväni Katja ei voinut käyttää vanhaa Ida-koiraansa enää etsinnöissä ja koska minulla oli kaksi hälytyskoiraa (Pippi pääsi hälytysryhmään vuonna 2006), niin Katja ohjasi Leeviä muutamissa etsinnöissä. Heillekin muodostui varsin toimiva suhde.

 

Leevi mökkitiellä 2008

Leevi kävi vielä treeneissä vaikka hälytysryhmässä lopettikin vuoden 2010 syksyllä. Sen kuulo heikkeni niin, etten uskaltanut pitää sitä enää metsässä vapaana, kun se vain mennä jolkotti omaa tahtiaan ja olisi saattanut kadota minulta, tätä en halunnut. Ja tietenkään etsinnöissä ei oikein olisi voinut toimia vapaana, koska se ei ehkä itse tajunnut, ettei enää kuullut. Treeneissä Leevi oli kuitenkin edelleen hyvin innostunut ja monesti se koira, jota jouduttiin rauhoittelemaan harjoituksen aikana oli 14v Leevi. Pennutkin olivat kuuliaisempia :). Mutta vanhalle koiralle sitä sallii vähän humputtelua ja rennompaa otetta, tarkoitus kun ei enää ollut tavoitteellisesti treenata vaan antaa vanhalle koiralle virikkeitä. Reiluun vuoteen en enää kuitenkaan ottanut Leeviä mukaan treeneihin, koska en kokenut järkeväksi vanhalle koiralle monen tunnin autossa istumista ja haukkumista vain nopean pikkutreenin vuoksi. Pipin kanssa treeneihin suunnatessani mies piilotti Leeville kotona nameja eri puolille taloa ja Leevi sai sitten käyttää nenäänsä siellä.

 

Leevi metsässä haukkumassa kadonnutta 2009

 

Leevi mökkijäällä 2009

 

Leevi syksyllä 2009

Viime talven aikana Leevin kunto alkoi mennä alaspäin, 15 vuoden iässä siis. Kevät meni kuitenkin vielä hyvin, Leevi oli hyvinkin pirteä ja reipas lenkeillä. Kesäkuussa käytin Leeviä osteopaatilla, Leena Piiralla, yhdellä Suomen taitavimmista koiraosteopaateista. Hieroja ei uskaltanut enää noin vanhaa koiraa hieroa, olisi ollut sydämelle kova rasitus. Piira ei löytänyt Leevistä mitään suurta vikaa, pientä vanhuuden tuomaa jäykkyyttä ja lantion jäykistymistä oli ilmeentynyt. Kesä jatkettiinkin iloisesti tietäen, että se kesä olisi Leevin viimeinen kesä. Syksyllä Leevi alkoikin mennä sitten enemmän huonommaksi. Takapää välillä heittelehti, kun hermosto ei saanut viestejä takajaloille ajoissa. Lenkit lyhenivät, mutta sisätiloissa Leevi oli vielä varsin reipas. Ruoan suhteen siitä tuli äärimmäisen valpas. Se kerjäsi pojan ruoka-aikoina hyvin tiiviisti syöttötuolin vieressä ja imuroi ahkerasti keittiön laittioita ja mattoa. Vei jopa pojan ja muiden kädestä ruokaa, jos vain tilaisuuden sai. Suuhun sille kelpasi lähes kaikki, vaikka olikin nuorempana ollut hyvin nirso. Tomaatti, viinirypäle, ananas, you name it. Ainoa, jonka Leevi sylkäisi pois oli lehtisalaatti :).

 

Leevi vesistöetsintätreeneissä 2010 (kadonnut on laiturin alla)

 

Leevi jälleen kerran mökillä 2010

Syksyn mittaan tein päätöksen, että ennen runsaan lumen tuloa, on Leevin päästävä pois. Lumessa eteneminen ei enää sille olisi ollut helppoa ja itselleni oli helpompaa kun oli selkeä joku takaraja päätökselle. Marraskuun alussa olin jo soittamassa eläinlääkäriaikaa, mutta päätin kuitenkin vielä katsella päivä kerrallaan kun Leevi tuntui hetkellisesti piristyvän. Joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna tein kuitenkin päätöksen, että Itsenäisyyspäivän jälkeinen perjantai olisi Leevin viimeinen. Leevin elämänilo alkoi pikkuhlijaa kadota eikä se enää sisälläkään ollut kovin valpas, vain ruoka sai sen piristymään. Häntä ei heilunut eikä se ollut oma itsensä. Edeltävänä perjantaina oli Katja meillä kylässä ja yhdessä muistelimme hyviä aikoja. Silloin alkoi myös sataa lunta, Leevi meni takapihalle nurmikolle, laittoi makuulle ja makasi lumituiskussa. Tästä osasin jo päätellä, että Leevi alkoi kaivata pois.

 

Leevi ystävien kanssa jäällä 2011

 

Leevi ja 15-v synttärikakku. Synttäreille tuli paljon ystäviä!

Itsenäisyyspäivänä vietimme kivan päivän, aamusta ulkoilimme kunnolla ja otimme joulukorttikuvia, siskoni perhe vieraili myös silloin ja edellisen viikonlopun Leevi oli saanut viettää äitini luona.

Joulukuun 7.päivä perjantaina Leevi teki saman kuin edellisenäkin perjantaina, meni takapihan lumihankeen maata eikä katsellut sisälle. Tällöin olin aivan varma siitä, että ajoitus oli aivan oikea. Lähdimme äidin kanssa viemään Leeviä viimeiselle matkalleen. Olo oli surullinen, musertunut mutta jollain tavalla myös helpottunut. Nyt Leevi pystyisi taas juoksemaan ja riehumaan, lisäksi pilven reunalla sitä oli vastaanottamassa Tessu ja Musti. Perhe oli jälleen koossa.

 

Rakas ystäväni 6.12.2012

 

Viimeinen Leevistä otettu kuva vain hetkeä ennen poismenoa <3