Rillit veks!

Taas muistellaan menneitä, mutta mikäs niitä on muistellessa, kun vielä muistaa :).

Jo pidemmän aikaa oli ajatuksissa silmien laserleikkaus. Sisko on leikkauksessa käynyt jo noin 10 vuotta sitten ja veljeni ja serkkuni myös. Minulla ei kovin huono näkö ole ollut, mutta sen verran kuitenkin hajataiton pahentaessa asiaa, että ilman silmälaseja en tullut toimeen. Tai tulin, mutta en tunnistanut ihmisiä kuin läheltä, autoilu oli hieman vaarallista jne. Olin silti ajatellut, että silmien laserleikkaus olisi vain oikeasti huononäköisille ihmisille.

Pojan syntymän jälkeen olin jälleen yhteyksissä opiskelukaveriini, jonka kanssa jaan paljon samaa. Meillä on sama etunimi, osa henkilötunnuksesta, ja muitakin samankaltaisuuksia löytyi. Facebookissa sitten huomattiin, että saatiin lapsetkin 9 päivän ikäerolla :). Kovasti viime vuonna tavattiin ja käytiin vaunulenkeillä. Kerran sitten tuli puhetta silmäleikkauksesta ja vasta silloin huomasin, että ystävälläni ei enää ollut silmälaseja (käytti opiskellessa muistaakseni vain luennoilla laseja). Hän kertoi olleensa leikkauksessa, maksaneensa sen ekasta palkastaan valmistumisen jälkeen ja vain kehui kaikkea sitä. Leikkaus oli nopea, paraneminen nopeaa ja elämä ilman laseja hyvin vaivatonta! Niinpä minäkin päätin, että käyn ainakin siinä esitutkimuksessa toteamassa, että voiko silmiäni leikata ja muutenkin kyselemässä. Sattui sitten sopivasti, että näin lehdessä mainoksen ilmaisesta esitutkimuksesta. Varasin ajan ja menin. Kyselin paljon ja sain vastauksia. Silmäni tutkittiin ja todettiin vallan sopiviksi silmäleikkaukseen. Samalla käynnillä tein päätöksen ja varasin ajan itse leikkaukseen. Pari viikkoa oli jännitettävänä.

Itse leikkauspäivänä oli outo olo, tämäkö on viimeinen päiväni ilman laseja. Leikkaus oli todella nopea, ehkä kokonaisuudessaan kymmenisen minuuttia ja lähes kivuton. Tai kipua ei oikeastaan edes ollut, hieman vain epämiellyttävää kun luomea levitetään, mutta puudutusaineet auttoivat. Leikkauksen jälkeen piti odottaa tunti ennen silmälääkärin tarkastusta. Ensimmäinen puoli tuntia meni hyvin, laitoin viestejä tutuille, että nyt juodaan elämäni kalleinta skumppaa, ilman laseja ;). Puolen tunnin päästä puudutusaine oli haihtunut ja silmien pistely alkoi. Silmälääkärin tarkastuksessa en meinannut saada pidettyä silmiä auki, silmät olivat niin valonarat ja pistelivät kuin olisivat täynnä hiekkaa. Sain kuitenkin pidettyä sen verran silmät auki, että lääkäri totesi ne hyviksi ja pääsin kotiin. Mies oli hakemassa autolla, erittäin hyvä juttu, olin nimittäin lähes sokea. Kotiin pääsin sohvalle ja siinä lepäsin illan (leikkaus oli klo 14). Muistelen, että seitsemän aikaan alkoi pistely loppua ja helpotti. Nukkumaan mennessä kipua ei enää ollut ja seuraavana aamuna oli oikein hyvä olo. Näkökyky ei ollut vielä täysin terävä, mutta sitä seuraavana päivänä oli jo täydellistä! Parin viikon ajan piti öisin pitää suojalaseja päässä ja silmätippoja piti laittaa 3 kuukautta, antibioottitippoja viikon verran. Ensimmäinen tarkastus oli kuukauden päästä leikkauksesta ja toinen puolen vuoden jälkeen. Molemmat tarkastukset ovat takana ja näkökyky todettu tasan nollaksi :).
Ainoa asia, joka on ajoittain häirinnyt leikkauksen jälkeen on näön tarkentaminen. Alkuun tuntui välillä, että joutui keskittymään siihen, että näkö tarkentui johonkin aivan kuten kameralla kuvatessa joutuu painamaan napin puoleen väliin, että kamera tarkentaa. Tämä tosin tapahtui silloin, kun ei ollut "mitään nähtävää" eli ei normaali tilanteissa vaan vain sellaisissa tilanteissa, joissa vaan on ja ihmetteli. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että silmälasit ohjaavat näköä tarkentumaan putkimaisesti eteenpäin pokien välistä. Enää ei tätäkään vaivaa juurikaan ole.

Leikkaus oli tietenkin aika kallis, niin kuin ne ovatkin. Mutta mielessäni ajattelin, että miten voin laskea hintaa laadukkaammalle elämälle? Olen jo kauan inhonnut silmälaseja, ne ovat aina likaiset, aina tiellä tai hukassa ja naarmuilla. Muutama päivä leikkauksen jälkeen olin jo täysin tottunut elämään ilman, ja miten voinkaan edelleen olla iloinen tuosta päätöksestä mennä leikkaukseen. Urheileminen ja muukin oleminen on vaan niin paljon helpompaa. Tosin olen kuullut kyllä niitäkin tarinoita, että parin vuoden päästä näkökyky on mennyt taas huonoksi, joten ei tästäkään ihan täysin voi olla varma, että loppuelämäni näkisin hyvin ilman laseja (ja se kuuluisa ikänäkö vaanii kuitenkin...) mutta nautitaan nyt tästä hetkestä. Mieskin innostui leikkauksestani niin paljon että kävi myös itse leikkauttamassa silmänsä (perhealennusta tuli 5% molemmille) ja on ollut myös hyvin tyytyväinen päätökseen.

Hejdå prillit!