Perjantai

Perjantai olikin oikein kotiäidin yliskarppaamispäivä ajattelun muodossa. Aamupäivällä käytiin Peetun kanssa seurakunnan muskarissa, kivaa oli sielläkin. Siitä suunnattiin Mikon kanssa lähiön keskustaan lounaalle ja "vahdinvaihto", luovutin Peetun ja vaunut Mikolle ja sain polkupyörän alleni ja kurvasin seminaariin. Esitys meni hyvin ja professori tykkäsi. Hetken päästä ajelin kotiin ja Mikko sitten lähtikin kotikonnuilleen järjestämään seuransa SM-kisoja.

Itse pakkailin tavaroita illan "metsäretkeä" varten. Mummi tuli hoitamaan Peetua jotta pääsin itse oman seurani järjestämiä pelastuskoirakokeita pitämään. Koko ilta kuluikin vauhdikkaasti ajaen autolla paikasta toiseen, lähettämään jäljentekijöitä metsään, vastaanottamaan kokelaita, huolehtimaan jäljentekijät pois metsästä ja takaisin metsään piiloon, lähettämään kokelaita jäljelle ja vielä vastaanottamaan heidät kokeen jälkeen. Kotiin pääsin puoli kahdentoista aikaan. Enkä ihan hirveästi mokaillut, mitä nyt kotona etsin ennen lähtöä kadonnutta GPS-paikanninta (joka sitten lopulta ei pitänytkään olla minulla vaan oli eri henkilöllä), soittelin 2 kertaa suunnistajalle ja käskytin häntä koirakon kanssa oikeaan paikkaan ja manasin kun olivat ihan väärässä paikassa (ja tajusin sitten vasta soittaneeni väärälle suunnistajalle, minkä jälkeen pyytelin roimasti anteeksi koska he olivat ihan oikeassa paikassa ja soitin sitten oikealle henkilölle) ja vielä viimeiseksi illalla soitin seuraavan päivän testaajalle, että yksi henkilö oli vienyt mukanaan varapatterit, joten joutuisivat pärjäämään huomenna ilman niitä (kunnes kotiin päästyäni löysin ko. varapatterit autostani)...

Nyt ymmärrän kun puhutaan äitiysajan dementiasta. Taisi olla eilen ihan liikaa ajateltavaa ja järjesteltävää yhdelle päivälle! Onneksi sentään kaikki sujui hyvin ja hyvä mieli jäi.

(Toisin kuin ehkä mummille, sillä Peetu ei oikein näytä tykkäävän siitä, että joku muu syöttää kuin äiti tai isä. Oli vähän mummille parkunut, mutta mennyt kuitenkin kiltisti ajoissa nukkumaan, hyvä niin!)